Milo-Oskari Emil Ahovaara
- tutummin vaan Milo
- 181cm pitkä
- 12.7.2006 syntynyt poika
- kiinnostuksen kohteet: hevoset, kitaransoitto ja vanhat autot
- omistaa suomenhevostamma Tytin
- tasoltaan re 130cm/ko heA
- hetero, tällä hetkellä sinkku
Terve vaan kaikille, meikäläinen on Milo-Oskari, mutta kutsukaa vaan Miloksi, ku ei tommoasta rimpsua kukaan jaksa.. Oon pian 18-vuotias pojankloppi, joka harrastaa hevostelun lisäks kitaran soittamista bändissä ja vanhojen autojen rassailua. Mulla ittellänihän on 78-vuoden punaanen Opel Kadett ja se on Tytin lisäks mun toinen silimäterä, vaikka ei sen vauhti ny ihan päätä huimaakkaan.
Oon alunperin kotoosin Etelä-Pohjanmaalta, josta me koko perheen voimin muutettihin Keski-Suomeen 2020. Siitä huolimatta murre on juurtunu muhun sen verran, että pääsette teki kuuntelemahan tätä ny jatkuvalla syötöllä :D. Meirän perheeseen kuuluu äitee Hanna, isä Juha, minä ja mun isosysteri Ella. Lisäks meillon tietysti Tytti ja kaks kissanpirua, Vepe ja Pörri.
Mun heppaharrastus alako jo muksuna, ku äiteellä oli kotipihas kaks hevosta: suomenhevonen Säde ja sen varsa Jukuri. Säde oli äiteen kolomas oma hevonen ja Jukuri ensimmäänen varsa, jonka se itte kasvatti. Mut istutettihin Säteen selekähän 2-vuotiaana ja se oli menoo sitte. Alootin ratsastustunnit 6-vuotiaana meirän lähitallilla; ensin tuntihevosilla ja myöhemmin Säteen kans. Olinhan mä totaki ennen jo pyöriny kotipihan tallilla äiteen ja Ellan kans vaikka kuinka paljo. Eherin siinä sitte valmentautua ja kisatakkin jopa ihan kohtuu menestyksellä, samalla tallitöitä rehkien kaikkien tuntien maksamiseks ja koulua käyren (vaikkakin koulumenestys oli vähä niin ja näin..). Onneks äitee ja isä on aina ollu tosi kannustavia ja maharollistanu mulle hevos- ja autoharrastuksen - sekä totta kai sen kitaran soittelun.
No, kaikki meinas tyssätä yllättäen vuonna 2022, kun Säde sai yllättäen vakavan ähkyn, eikä mitää voinu enää teherä. Vaikka sillä oliki ikää jo lähemmäs 21 vuotta, oli se aika kauhia shokki varsinki äiteelle, ku kaikki tapahtu niin nopiaa ja yhtäkkiä. Surihan meitä koko perhe, koska Säde oli ollu aina osa meirän perhettä ja nyt yhtäkkiä sitä tuttua kuraturpaa ei enää näkynykkää pihamaalla. Äitee päätti sitte hetken mietinnän jälkehen, että ettii meirän 17-vuotiaalle Jukurille jonku kivan uuren omistajan ja lopettaa sen pienimuotoosen heppaharrastuksensa, koska ei kokenu enää että haluais Jukurille uutta kaveriakaa meirän pihamaalle hommata. Poruhan siinä multa tuli, ku ei olis ollu enää omaa heppakaveria ja aattelin että mun ratsastaminen olis sitte täs - olin pian 16-vuotias ja tottunu siihen että oma hevonen olla pitää. En olis halunnu palata kaikkien valkkatiimien jälkehen enää millekkää tavallisille ratsastustunneille, koska ei se olisi mun tasoo etiäppäin kehittäny ja oon ollu aina tosi kunnianhimoonen jätkä. Tuskastelin siinä sitte noin kuukauren päivät, eikä Jukurillekkaa viä uutta kotia oltu löyretty. Yhtäkkiä mun etehen pamahti viesti mun kaverilta, joka kerto että naapurikunnas olis kohtuuhinnalla hyvätasoonen suomenhevostamma joka ettii uutta kotia, ku sen oma omistaja oli tullu harrastuksensa päähän. Pari neuvottelua ja miljoonan työtunnin jälkehen meirän pihas tarhas yhyren suomenhevosen sijasta kaks ja olin sillon ehkä maailman onnellisin ihminen. Tytin kans ollaan reenailtu ja kisailtu sekä päästy eristämähän meirän kummanki kuntoo ja tasoo etiäppäin.
Harmillisesti Jukuri lopetettihin tän vuoren alus, kun sillä alako ikä jo sen verran painahan. Sen takia minä ja Tytti nyt kaipaillahan uutta tallipaikkaa ja -poppoota.